Steinerkoulusta "normaaliin" kouluun

Elokuussa koulun pihalla käy kova kuhina. Näkyy selvästi, että siellä on iloisia kasvoja ja suurin osa kokee jälleennäkemisen riemua. Ryhmittymiä alkaa muodostua. Emme tunne täältä entuudestaan ketään. Tai siis neiti S:n lisäksi. Koulu ja sen ympäristö on vieras. Katsomme menoa hieman sivusta, tiukasti kädestä kiinni pitäen. 

Molempia, tokaluokkalaista sekä kuudesluokkalaista jännittää niin paljon. Meinaako äiti todella jättää meidät tänne? Leikkipaikka näyttää kyllä mukavalle.  Pienempi on kyllä innoissaan, mutta ikävä vielä painaa kovin vanhaa luokkaa ja koulua kohtaan. 
Neiti S on tulossa myös toiselle luokalle, joten sieltä hieman tukea ja turvaa. Ainakin sitten välitunnilla. 

Ensimmäisestä päivästä selvittiin niin, että seuraava on tulossa.

Aloitus ja ensimmäinen kuukausi oli kuin häämatkahuumaa. Yllättävän positiivista. Pienemmän tiesin soljuvan mukaan ja sopeutuvan, vaikka toki niitä huonoja hetkiä mahtuu mukaan mikä on ihan ymmärrettävää.
Niin iso muutos kuitenkin. Jo ihan perusjutuista. Steinerkoulussa ei oltu käytetty lainkaan lyijykynää vaan pedagogiikan mukaisia väriliituja. Molemmissa tavoissa on hyvät puolensa. Mutta tämä nyt meille uusi toimintamalli koulutehtäviä ajatellen. Myös se, että Steinerissa koulukirjoja ei varsinaisesti ole vaan oppivihot ja materiaalit tehdään itse sitä mukaan kun opetus etenee.

Olin tottakai prepannut lapsia jo etukäteen, että muutosta on tiedossa. 
Neiti M erityisherkkänä uudessa koulussa kuutosluokalla on oma lukunsa. Opettajalla on todella iso rooli, myös siihen miten muu luokka vastaanottaa uuden tulokkaan. Alku meni mielestäni jopa paremmin kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Neiti M oli telonnut varpaansa kesälomalla ja koulu aloitettiin kävelysauvojen kanssa. Miten kun luokka on yläkerrassa? Muut kulkee sivuportaita? Miten ruokailussa tarjotin? Erittäin isoja oleellisia juttuja.
Opettaja oli osannut hienosti oheistaa muutaman tytön neiti M:n apuriksi ja samalla varmistamaan ettei uusi oppilas joudu olemaan yksin. Opettajalle pisteet huomioivasta toiminnasta. Tämä aloitus oli todella tärkeä.

Nyt meillä on hieman reilu puoli vuotta takana ja ongelmia on kasaantunut. Jos katsotaan oppiaine suorituksia niin niistä ei voi päätellä mitään. Loistavia arvosanoja. Käyttäytyminen mallikasta. 
Mutta sisällä kiehuu. Neiti M tietää olevansa erilainen, tuntuu pahalta ja jokainen päivä on selviytymistä hetki kerrallaan. Moitin itseäni siitä, että tarpeeksi ajoissa en huomannut kuinka kuoren sisään tämä kaikki paha olo olikaan piilotettu. Asiaa sivuttiin jo hieman ennen kuin koronan vuoksi kuudesluokkalaiset jäivät etäkouluun. Potti räjähti käsiin kun joululoman jälkeen piti palata kouluun. Totuus tulee ilmi.

Yksinäisyys, erilaisuus, eristäytyneisyys, ahdistuneisuus ja jopa masentuneisuus. Tunteita ja tilanteita ei pystytä edes pilkkomaan tarkempiin palasiin vaan kaikki on yhtä suurta kuplaa. 
Kyse ei ole iän tuomasta teinikapinasta. Melkein päinvastoin. Tuleekin taantuma. Takerrutaan kaksin käsin kaikkeen turvalliseen ja varmaan. Hän ei koe kuuluvansa kouluyhteisöön eikä koe mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän ei koe olevansa muita parempi vaan erilainen, jota kukaan ei ymmärrä. Paitsi äiti.

Tässä vaiheessa on äitinä käyty läpi kaikki tunneskaalat, kun lapsi viedään tsempaten kouluun tietäen, että hänellä on huono olla. Kun äiti on pahanmielen ja syyllisyyden ja avuttomuuden tilassa, itkien hakkaamassa auton rattia. Mitä voisin tehdä? Miten voisin auttaa tai edes helpottaa? Kuristava tunne ei itselläkään helpota, ennen kuin lapsen saa haettua koulupäivän päätyttyä.
-'Miten päivä meni?'
-'Miksi edes kysyt kun tiedät, ihan kamala'
-'Oliko jotain erityistä?'
-'No ei, etkö sä yhtään ole kuunnellut?? Se KAIKKI! ' 

Tilanne on nyt se, että opettaja on tietoinen tilanteesta, samoin rehtori joka opettaa matematiikkaa neiti M:lle. Olen ollut yhteydessä koulun psykologiin ja kuraattoriin, jonne saimme akuuttia aikaa ja asiaa alamme purkamaan ja toivon koko sydämestäni, että saamme apua asiaan. Yläaste häämöttää puolen vuoden päässä ja siihen emme todellakaan ole valmiita. Neiti M on sitä mieltä, että sinne ei hän ole menossakaan. 

Nyt kun miettii, niin tämä tilanne olisi voinut olla edessä myös Steinerkoulussa. Vaikka siellä pyritään enemmän huomioimaan lapset omina yksilöinä. Opetetaan, että jokainen on omanlainen. Opetetaan hyväksymään erilaisuudet ja herkkyydet. Löytämään omat vahvuudet. 
En tiedä olisiko tilanne ollut toinen, jos olisimme voineet jatkaa siellä. 

Neiti E on sopeutunut kouluun hyvin ja saanut muutaman ystävän. Erityisesti välitunnit ja liikunta on ihan parasta! Toki välillä tulee ikävä vanhaan kouluun ja niitä rutiineja, joita siellä oli, mutta uskaltaisin sanoa että hän on juurtunut tänne uuteen ympäristöön hyvin.

- M -